Laatu on olennainen osa toimintaamme

Muratan toimipisteellä Suomessa työskentelee jopa 1200 henkilöä. Kaikki samassa lokaatiossa Vantaalla Martinlaaksossa, kolmessa eri rakennuksessa – samassa paikassa sijaitseva tehdas on käynnissä vuorokauden ympäri.  

Yhteistyö elektroniikkakomponenttien ja -ratkaisujen valmistaja Muratan ja Inissionin välillä lähti aikanaan käyntiin, kun etsinnässä oli kumppani, jonka avulla hankinta aina ladonnasta testaukseen voitaisiin keskittää yhteen paikkaan.   

Eva Sundberg, Senior Buyer Murata Suomen Sourcing -yksiköstä, kertoo Muratan ja Inission Lohjan pitkäaikaisesta yhteistyöstä:  

– Inission Lohja toteuttaa Muratalle kaikenkattavaa ladottua elektroniikkaa, korjausta ja testausta. Alkuun teimme yhteistyötä pienemmällä skaalalla, ja pian huomattiin, että yhteistyö toimii – nyt kumppanuus on jatkunut jo useita vuosia Inission Lohjan (ent. HY-Tech) ja Muratan välillä.  

Laatu on prioriteetti numero 1  

Muratan tarjonnassa virheille ei ole sijaa, joten laatu on ehdottomasti prioriteettilistan kärjessä myös yhteistyökumppaneiden työn laatua koskien. Laadun on oltava “500- prosenttisesti oikein” – virheitä ei saa tulla ja laadun on oltava standardien mukainen.  

– Näihin vaatimuksiin Inission Lohja on pystynyt vastaamaan – laatu on hyvää, samoin heidän joustavuutensa ja toiminnan ketteryys näyttelevät tärkeää sijaa. Muuttuvat tilanteet vaativat Inission Lohjalta nopeaa reagointia johon olemme olleet tyytyväisiä, Sundberg mainitsee.  

Läheinen yhteistyö on kaiken A ja O 

Projekteissa yllätyksiä tulee aina matkaan. Näissä tilanteissa ratkaiseva tekijä on kuitenkin kommunikaatio – avoimen keskusteluyhteyden avulla tunnistetaan haasteita, löydetään ratkaisut ja mahdollistetaan jatkuva kehittyminen. Myös sijainnillinen läheisyys on yhteistyössä tärkeä tekijä, jotta toimittajan luona voi käydä helposti vierailulla.  

– Avoin viestintä ja yhdessä tekeminen on pitkän yhteistyömme ydintekijä. Inission Lohja haluaa aidosti ratkaista asiakkaan haasteet parhaalla mahdollisella tavalla yhteistyötä tehden. Opetamme toinen toisiamme ja kehitymme yhdessä, kertaa Sundberg. 

 


Jos haluat tutustua meihin paremmin, tai sinulla on joko projekti tai idea, josta haluat keskustella – älä epäröi ottaa yhteyttä!

Pekka Väyrynen
Toimitusjohtaja, Inission Lohja Oy
pekka.vayrynen@inission.com
+358 50 555 1516